Club Suomi-Finlandia (nykyinen Club Finlandia Ancona) juhlii 14. marraskuuta 20-vuotisjuhliaan. Sen kunniaksi Mansikka-lehti, joka on siirtynyt ainakin tilapäisesti tähän blogiin, julkaisee Turun Sanomiin kirjoittamani artikkelin kerhomme huhtikuussa 1991 Senigalliassa järjestämästä Kulttuurishokkiseminaarista. Artikkeli julkaistaan kahdessa osassa.
Kulttuurishokki italialaistapaan
Senigalliassa järjestettiin huhtikuussa 1991 Kulttuurishokki-seminaari, johon osallistui lähes 30 suomalaista Roomasta, Napolista, Firenzestä, Perugiasta, Modenasta, Riminiltä ja Anconasta. Lisäksi oli saatu kirjeitä Sardinian, Sisilian, Venetsian ja Rooman suomalaisilta.
Seminaarin järjestäjä, paikallinen Club Suomi-Finlandia oli myös valmistanut sille etukäteen toimitetusta aineistosta eensimmäisen Mansikka-nimisen julkaisun, jossa on lisäksi aiheeseen liittyviä artikkeleita ja kaunokirjallisuutta.
Suomalaisten kyky sopeutua italialaiseen elämänmenoon näyttää vaihtelevan suuresti. Enemmistöllä on kuitenkin ainakin jonkinasteinen Kulttuurishokki, sen jälkeen kun on lakannut hämmästelemästä tämän maan kauneutta, johon törmää joka askeleella. Vaikutelmaa vielä lisää italialaisilla myötäsyntyisenä esiintyvä kauneusaisti, minkä huomaa kaikesta.
Sitten pikkuhiljaa on pakko havaita, että on täällä joitakin puutteitakin. Suomalaisesta voi ensin alkuun tuntua ylivoimaiselta kestää esimerkiksi sitä kuuluisaa byrokratiaa, mihin ”alkuasukkaat näyttävät hämmästyttävän tyynesti alistuneen. Mafian tietysti jokainen tiesi jo ennen tänne tuloaan, muttei se näytä ainakaan pohjoisessa ja keski-Italiassa elämänmenoa paljonkaan haittaavan.
Kuin asuisi sodan keskellä
Sisiliassa todellisuus on tietenkin toisenlainen ja sieltä kirjoittikin Terhi S. : ”Aina Sisiliaan Suomesta tullessa ensimmäisenä tulee vastaan lämpö, usein myös appelsiinikukkien makea tuoksu, ja kun siihen vielä lisätään palmupuut, tulee mieleen ajatus, että on saapunut paratiisiin… mutta, kun sitten tänne joutuukin asumaan ja elämään vakituisesti, saa huomata, että tässäkin paratiisissa on varjonsa. Ystävällisten ihmisten lisäksi täällä on koko joukko huijareita, varkaita ja tappajia… ja kun uutisissa kerrotaan mafian uhreista, tuntuu siltä kuin asuisi maassa, jossa on sota käynnissä. “
Erilainen arki kohtaa myös Sardiniaan muuttavaa. Talvikki J. kirjoitti: – “ Odotin ensimmäistä lastani. Oli kuuma syyskuu ja kävin salaa uimassa ja kylvyssä, koska täkäläiset uskoivat, että se olisi hyvin vaarallista tulevalle lapselle. Kun sitten lapsi syntyi terveenä, se oli ihme, samoin kuin se, että työnsin sitä rattaissa. Arvelivat pojan siitä sekaisin menevän ja joku taisi pitää niitä peräti ruumisvaunuina.” Tämä tapahtui joskus 60-luvulla ja silloin Talvikista tuntui kuin olisi menty ajassa 80 vuotta taaksepäin.
Suurkaupungeissa asuvilla on toiset ongelmat. Toimittaja Pertti Lepistö Roomasta totesi: – “Kulttuurishokki syntyy, kun yrittää työntää lastenvaunuja jalkakäytävillä, joista tulee umpikuja autojen villin pysäköinnin takia. Luontoa ei Italiassa ole paljon. On vain ympäristöä eli ihmisen kosketus näkyy. Itseni valtaa joskus yleisikävä, joka syntyy halusta suomalaisen syksymetsän rauhaan.”
(JATKUU)
PS. Tässä siis kokemuksia 19 vuoden takaa. Olisi kiva, jos kommentoisitte, onko tilanne muuttunut parempaan vai kenties huonompaan suuntaan. (Toimitus)
